Saksan kieli, lv. 2011 - 2012
Yleistavoitteet
Turun yliopiston kielikeskus tarjoaa saksan kielen kursseja yliopiston kaikille opiskelijoille eurooppalaisen viitekehyksen tasoilla A1-B2/C1. Saksan kurssien tavoitteena on antaa opiskelijalle edellytyksiä käyttää kieltä opinnoissa ja opintojen jälkeen työelämässä. Tämän lisäksi tavoitteena on tarjota opiskelijalle mahdollisuuksia kehittää taitojaan kielenoppijana ja näin antaa valmiuksia kehittää kielitaitoaan myös itsenäisesti. Kielitaidon lisäksi saksan kursseilla syvennetään saksankielisten maiden tuntemusta laaja-alaisesti.
Opetuksessa on mukana saksankielisiä tuutoreita. Opiskelijoita innostetaan osallistumaan kieli-iltoihin, tandem-kurssille tai lähtemään vaihto-opiskelijaksi saksankieliseen maihin.
Kurssitarjonta, tavoitteet ja sisällöt
Opiskelija voi saavuttaa peruskielitaidon perus- ja jatkokursseilla I-II noin kahdessa vuodessa. Nämä opinnot vastaavat peruskoulussa ja lukiossa saavutettua kielitaitoa. Peruskielitaidon hankkimisen jälkeen opiskelija voi syventää kielitaitoaan jatkokurssi III:lla muilla ylemmän tason kursseilla.
Opiskelija voi osoittaa tutkintovaatimusten mukaisen vieraan kielen taidon joko tekstinymmärtämisen ja suullisen kielitaidon vapauttavalla kokeella tai suorittamalla hyväksytysti vastaavat kurssit.
Itseopiskeluna voidaan suorittaa alkeiskurssit I ja II sekä rakenteiden kertauskurssi.
Saksan kursseja opintoja voi suorittaa yhteensä n. 30 op:n verran. Opiskelijalla on myös mahdollisuus Turun yliopiston kielikeskuksessa saksan kielen opintokokonaisuuteen sisältyy vähintään 20 opintopistettä Turun yliopiston kielikeskuksen määrittelemiä saksan kielen kursseja. Vähintään 15 opintopistettä (75 % opintokokonaisuudesta) tulee olla suoritettu Turun yliopiston kielikeskuksessa. Lisäksi kokonaisuuteen voi sisältyä esim. ulkomailla vaihdossa suoritettuja kursseja.
Saksan kielen kurssit
- KISA0011 Saksan kieli: Alkeiskurssi I, A1, 4 op
- KISA0012 Saksan kieli: Alkeiskurssi II, A1-A2, 4 op
- KISA0013 Saksan kieli: Jatkokurssi I, A2, 4 op
- KISA0014 Saksan kieli: Jatkokurssi II, A2-B1, 4 op
- KISA2031 Saksan kieli: Jatkokurssi III (Fortsetzungskurs III), B1-B2, 4 op
- KISA1071 Saksan kieli: Rakenteiden kertaus, A2-B1, 2 op
- KISA2011 Saksan kieli: Tekstin ymmärtäminen, B1-B2, 2?4 op
- KISA1074 Reisen, Leben und Studieren in Deutschland, B1-C2, 4 op
- KISA1075 Aspekte der aktuellen Zeit- und Kulturgeschichte Deutschlands, B1-C1, 2?4 op
- KISA2032 Saksan kieli: Suullinen taito (Mündliche Kommunikation), B1-C2, 2 op
- KIEL9002 Kieli- ja kulttuuritandem (saksa), A1-C2, 2 op
Kurssikohtaiset opetusohjelmat 2011 - 2012 NettiOpsussa
Saksan kielen opintopolku
Saksan kielen opintokokonaisuus
Opetusmenetelmät ja -materiaalit
Saksan alkeis- ja jatkokurssit voi suorittaa joko osallistumalla kontaktiopetukseen tai ohjattuun itseopiskeluun. Kursseilla käytetään oppimateriaalina valmiita saksa vieraana kielenä- oppikirjoja, joita täydentävät opettajan omat materiaalit. Ylemmän tason kursseilla käytetään pääasiassa opettajan laatimaa oppimateriaalia. Myös opiskelijoita kannustetaan osallistumaan oppimateriaalin arviointiin, valintaan ja työstämiseen. Itsenäistä työskentelyä korostetaan etenkin kirjoittamis- ja tekstinymmärtämiskursseilla. Melkein kaikilla saksan kielen kursseilla on käytössä Moodle-oppimisalusta.
Eri oppimistyylit ja kielitaidon eri osa-alueet (puheen ja tekstin ymmärtäminen sekä tuottaminen) pyritään ottamaan huomioon käyttämällä monipuolisia opetusmenetelmiä, esimerkiksi pari-, pienryhmä-, itsenäistä työskentelyä ja panostamalla aktiiviseen opiskelijan ja opettajan väliseen vuorovaikutukseen. Opetus pyrkii olemaan oppijakeskeistä ja toiminnallista.
Arviointi ja palaute
Opiskelijoiden edistymistä arvioidaan useimmilla kursseilla sekä kirjallisilla loppukokeilla että jatkuvalla arvioinnilla. Kursseilla käytetään pääasiassa arvosteluasteikkoa 0 - 5, joillakin ylemmän tason kursseilla arvosanoja hyväksytty/hylätty. Myös opiskelijat arvioivat omaa oppimistaan ja työpanostaan vertaisarvioinnissa kurssilla ja kurssiarviointilomakkeessa.
Opiskelijat osallistuvat opetuksen kehittämiseen antamalla sekä kirjallista että suullista palautetta kurssien aikana ja lopussa. Lisäksi opiskelijoilta kerätään systemaattisesti kurssipalautetta kielikeskuksen sähköisen palautejärjestelmän kautta. Palautteita hyödynnetään seuraavien kurssien suunnittelussa ja kehittämisessä sekä saksan kielen kurssitarjonnan mahdollisessa muuttamisessa ja laajentamisessa.
Kansainvälisyys
Turun yliopiston kielikeskuksen saksan kielen kurssien tavoitteena on edistää kansainvälistymistä ja tarjota kursseja vaihtoon lähteville. Saksankieliset maat ovat suosittu opiskelijavaihdon kohde.