Tiedekuntien kielitaitovaatimukset
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004)
6 §: Kielitaito
Opiskelijan tulee alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon sisältyvissä opinnoissa tai muulla tavalla osoittaa saavuttaneensa:
- suomen ja ruotsin kielen taidon, joka julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetun lain (424/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan vaaditaan valtion henkilöstöltä kaksikielisessä viranomaisessa ja joka on tarpeen oman alan kannalta; sekä
- vähintään yhden vieraan kielen sellaisen taidon, joka mahdollistaa oman alan kehityksen seuraamisen ja kansainvälisessä ympäristössä toimimisen.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä, eikä opiskelijaa, joka on saanut koulusivistyksensä ulkomailla. Tällaiselta opiskelijalta vaadittavasta kielitaidosta määrää yliopisto.
Yliopisto voi erityisestä syystä vapauttaa opiskelijan 1 momentissa säädetyistä kielitaitovaatimuksista osittain tai kokonaan.
Lukuvuosi 2011-2012
Humanistinen tiedekunta
| Koulutusohjelma | Kaikki koulutusohjelmat |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 3 op ja puheviestinnän perusteet 2 op, tiedekunnan omaa opetusta. |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 5 op, kirjallinen ja suullinen taito, ei kurssipakkoa, loppukokeen läpäisy. Toisen kotimaisen kielen opinnot katsotaan suoritetuiksi, jos ruotsin kielessä on suoritettu vähintään perusopinnot. |
| Vieras kieli | Vieras kieli 5 op: tekstin ymmärtäminen ja/tai muu kirjallinen osuus sekä suullisen taidon osuus. Vieraan kielen opinnot katsotaan suoritetuiksi, jos ko. kielessä on suoritettu vähintään perusopinnot. |
| Yhteensä | 15 op |
| Suoritusajankohta | Tekstin ymmärtämisen kurssi opintojen alkuvaiheessa, mieluiten ensimmäisenä lukuvuonna. Suullisen taidon kurssi toisena vuonna tai myöhemmin. |
| Muuta | Vieraan kielen taidon voi osoittaa seuraavissa kielissä: englanti, espanja, italia, ranska, saksa tai venäjä. |
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
| Koulutusohjelma | Biokemia |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op Tieteellinen viestintä 1 op (oppiaineen omaa opetusta) |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 2 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 2 op |
| Yhteensä | 8 op |
| Suoritusajankohta | Ks. koulutusohjelman opetussuunnitelma |
| Muuta | Sopimuksen mukaan myös jokin muu vieras kieli. |
| Koulutusohjelma | Biologia |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op Tieteellisen esitystaidon alkeet 1 op (oppiaineen omaa opetusta). |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 3 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 3 op |
| Yhteensä | 10 op |
| Suoritusajankohta | Ks. koulutusohjelman opetussuunnitelma |
| Muuta |
| Koulutusohjelma | Biotekniikka |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 4 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 2 op |
| Yhteensä | 9 op |
| Suoritusajankohta | Ks. koulutusohjelman opetussuunnitelma |
| Muuta |
| Koulutusohjelma | Fysikaaliset tieteet |
| Äidinkieli ja puheviestintä |
Kirjallinen viestintä 2 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 4 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 2 op |
| Yhteensä | 8 op |
| Suoritusajankohta |
1. opintovuosi: englanti |
| Muuta |
| Koulutusohjelma |
Geologia |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 4 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 3 op |
| Yhteensä | 10 op |
| Suoritusajankohta |
1. opintovuosi: englanti |
| Muuta | Erillisestä anomuksesta jokin toinen vieras kieli mahdollinen. |
| Koulutusohjelma |
Kemia |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op Kemian kirjallisuuden käyttö 3 op ja kemian suullinen viestintä 1 op (oppiaineen omaa opetusta) |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 2 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 2 op |
| Yhteensä | 11 op |
| Suoritusajankohta | 1. opintovuosi: englanti |
| Muuta | Sopimuksen mukaan myös jokin muu vieras kieli. |
| Koulutusohjelma |
Maantiede |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op (vapaa- valintainen) Puheviestintä 2 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 4 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin kielen tekstin ymmärtäminen 3 op |
| Yhteensä | 11 op |
| Suoritusajankohta | Ks. koulutusohjelman opetussuunnitelma |
| Muuta |
| Koulutusohjelma |
Matematiikka |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Matematiikan kirjallinen viestintä ja tieteell. tiedonhankinta 1 op (oppiaineen omaa opetusta) |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) |
4 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Vieraan kielen tekstin ymmärtäminen 2 op |
| Yhteensä | 9 op |
| Suoritusajankohta |
1. opintovuosi: vieras kieli |
| Muuta | Vieras kieli voi olla englanti, ranska, saksa tai venäjä (tasoa II). |
| Koulutusohjelma |
Tietojenkäsittelytiede |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Kirjallisen työn laatimiseen liittyvä opetus 1 op Puheviestintä 2 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 4 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen 2 op ja suullinen viestintä 2 op |
| Yhteensä | 13 op |
| Suoritusajankohta | Ks. koulutusohjelman opetussuunnitelma |
| Muuta |
| Koulutusohjelma | Tietotekniikka, elektroniikka ja tietoliikennetekniikka |
| Äidinkieli ja puheviestintä | --- |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 3 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli |
Englannin kieli 3 op |
| Yhteensä | 6 op |
| Suoritusajankohta | Ks. koulutusohjelman opetussuunnitelma |
| Muuta |
| Koulutusohjelma | Ympäristötiede |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Suositellaan KISU3321 Äidinkielen kirjallinen viestintä 2 op ja KIPV3331 Puheviestinnän perusteet 2 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | Ruotsin kirjallinen ja suullinen taito (suoritettava ennen kuin hyväksytään koulutusohjelmaan, esim. avoimessa yliopistossa) |
| Vieras kieli | Englannin tekstin ymmärtäminen / suullinen taito (suoritettava ennen kuin hyväksytään koulutusohjelmaan, esim. avoimessa yliopistossa) |
| Yhteensä | 6 - 10 op |
| Suoritusajankohta | |
| Muuta |
Lääketieteellinen tiedekunta
| Koulutusohjelma | Lääketiede |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Lääketietede ja suomen kieli 1 op Suomen kieli ja potilasviestintä 1 op Lääketieteen kirjoitusklinikka 1 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | Skärgårdsmedicin och kultur 4 op |
| Vieras kieli | Lääketieteellinen englanti 1 op |
| Yhteensä | 8 op |
| Suoritusajankohta |
Ks. tdk:n opinto-opas |
| Muuta |
| Koulutusohjelma | Hammaslääketiede |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Hammaslääketieteen suomalaistaminen ja yleistajuistaminen 1 op Suomen kieli hammaslääkärin työssä 1 op Hammaslääketieteen kirjoitusklinikka 1 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | Svenska för tandläkarestuderande 3 op |
| Vieras kieli |
Hammaslääketieteen englanti 1 op |
| Yhteensä | 7 op |
| Suoritusajankohta | Ks. tdk:n opinto-opas |
| Muuta |
| Koulutusohjelma | Hoitotiede |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Hoitotieteen kirjoitusklinikka 1 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) |
3 op, kirjallinen ja suullinen taito (jos ei amk-tutkintoa) |
| Vieras kieli | Englanti 2 op, jos ei amk-tutkintoa. Kaikille yhteinen Tieteellinen englanti 3 op |
| Yhteensä | 3 - 9 op |
| Suoritusajankohta | Ks. tdk:n opinto-opas |
| Muuta |
Oikeustieteellinen tiedekunta
| Koulutusohjelma | Oikeusnotaarin tutkinto |
| Äidinkieli ja puheviestintä | Kirjallinen viestintä 2 op Suomen kielen käytön ohjaus 1 op Puheviestintä 2 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 12 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Vieras kieli 6 op |
| Yhteensä | 23 op |
| Suoritusajankohta | Ks. tdk:n opinto-opas |
| Muuta | Maisterin tutkinnossa 6 op vierasta kieltä |
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
| Koulutusohjelma | Kaikki koulutusohjelmat |
| Äidinkieli ja puheviestintä |
Suomen kielen kirjallinen viestintä 2 op |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 5 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli |
Vieras kieli 6 op |
| Yhteensä | 16 op |
| Suoritusajankohta | 1. opintovuosi: tekstin ymmärtämisen kurssi |
| Muuta | Englanninkielisen tutkielman tekijöille pakollinen kurssi Advanced Academic Writing 4 op |
Kasvatustieteiden tiedekunta
| Koulutusohjelma | Kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja erityispedagogiikan koulutus |
| Äidinkieli ja puheviestintä |
Äidinkielen kirjoitus- ja puheviestintä 3 op, |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 3 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito 5 op (yleensä englanti) |
| Yhteensä | 11 op |
| Suoritusajankohta |
|
| Muuta |
|
| Koulutusohjelma | Luokanopettajien koulutus / Turku |
| Äidinkieli ja puheviestintä |
Äidinkielen kirjoitus- ja puheviestintä 5 op, |
| Toinen kotimainen kieli (ruotsi) | 3 op, kirjallinen ja suullinen taito |
| Vieras kieli | Vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito 5 op (yleensä englanti) |
| Yhteensä | 12 op |
| Suoritusajankohta | Englanti ja ruotsi: 2. opintovuosi |
| Muuta |
|
Turun kauppakorkeakoulu